Koulusta ja opiskelusta täällä

Koulunkäynti täällä on erilaista kun Suomessa. Ensiksikin opintokokonaisuudet on paljon suurempia, mulla on nyt 3 eri kurssia käynnissä mistä kustakin saan 10 op, Suomessa meillä on paljon 2-5 opintopisteen kursseja. Näiden kurssien kontaktitunnit on aina samana päivänä, samaan aikaan ja samassa paikassa. Toisaalta se on tosi helppoa, koska tiedän jo ulkoa että mulla on koulua maanantaisin, tiistaisin ja torstaisin. Määrällisesti koulua on paljon vähemmän kun Suomessa, käyn noina kolmena päivänä koulussa 4 tuntia ja siinä se. Tuntuu tosi oudolta ihmisestä, joka on tottunut aina täyteen aikatauluun ja joka tekee Suomessa myös töitä koulun ohessa, että täällä olen 3 päivää viikossa koulussa ja 4 saan pyöritellä peukaloita. Mielelläni tekisin töitä myös täällä, mutta viisumien ja lupien hankkiminen on hankalaa.

Opetus ei laadultaan ole ehkä ihan samaa luokkaa kun Suomessa. Tai on paljon sellaisia kursseja missä on joku tunti tietystä aiheesta, etten oikein ymmärrä että miten kyseessä oleva aihe liittyy juuri tähän kurssiin (esim. tutkimustyö-kurssin viimeisimmillä luennoilla käsittelimme häitä). Yhdellä kurssilla on myös opettaja, jolla on niin voimakas intialainen aksentti, etteivät paikallisetkaan meinaa aina ymmärtää mitä hän yrittää sanoa. Siellä saa itse olla tosi skarppina ettei putoa kärryiltä opetuksesta.. onneksi diat sentään on kirjoitettu selkoenglannilla. Koen, että nämä 3. vuoden kurssit mitä käyn täällä vastaa tasoltaan ehkä 1-2 vuoden kursseja Suomessa.

Täällä ei myöskään kurssin aikana saada mitään tehtäviä aiheeseen liittyen, vaan kurssin lopussa on joko tentti tai tehtävä joka pitää palauttaa. Kaikilla minun valitsemillani kursseilla se on tuo jälkimmäinen, eli 2000-3000-sanan essee kurssin aiheesta riippuen. Lisäksi esseestä pitää tehdä PP-esitys jossa sitten valittu aihe esitellään koko luokalle ja opettajalle. Myös kurssien arviointi on erilaista, arvosanat ilmoitetaan prosentteina. Prosentteja pitää saada yleensä vähintään 40% että kurssista pääsee läpi. Tehtävien deadlinet ovat tosi tarkkoja, eikä työtä ihan oikeasti voi palauttaa enää sen jälkeen kun palautuspäivä on mennyt jo.

University of Wolverhampton on kooltaan vähän eri luokkaa kun meidän SeAMK. Täällä opiskelee päätoimisesti n. 20 000 opiskelijaa, ja opinto-aloja ja kursseja on yhteensä yli 350. Kansainvälisiä- ja vaihto-opiskelijoita on n. 4000. Itse opiskelen tässä City-kampuksella, niinkuin suurinosa opiskelijoista mutta 2 pienempää "sivukampusta" löytyy Telfordista ja Walsallista. City-kampus on kooltaan todella suuri ja eri rakennuksia on ainakin 10. Muutaman kerran olen ollut eksyksissä etsiessäni jotakin tiettyä paikkaa, mutta pienen navigoinnin jälkeen olen yleensä löytänyt perille.

Käsitys kouluruokailu on täällä ihan outo. Yliopistolta ei löydy siis samanlaista ruokalaa kun meillä Suomessa mistä saisi edullisesti normaalia kotiruokaa, vaan täällä on erilaisia kioskeja ja ravintoloita mistä sitä voi ostaa. Täällä porukka syö usein lounaaksi pizzaa, hampurilaisia, fish and chipsejä tai käy vaikka KFCstä hakemassa vähän uppopaistettua kanaa. Tosi epäterveellistä siis verrattuna siihen mihin itse olen tottunut. Jos jollain on eväät mukana se saattaa olla paahtoleipä, minkä sisällä on majoneesia ja pieni pussillinen sipsejä Tää on hullua oikeesti kuinka paljon täällä syödään sipsejä, ihmisille on ihan normaalia syödä niitä pari pikkupussia päivässä. Itselle ei tulisi mieleenkään :D

Let the story begin...

Aika on kulunut kuin siivillä, tuntuu että vasta eilen lensin pelonsekaisen odotuksen vallassa Lontooseen. Nyt siitäkin on kulunut jo yli kolme viikkoa, ja odotus on vaihtunut innostukseen uudesta kaupungista, koulusta ja ystävistä. Samaisesta syystä tämä bloggaamisen aloitus on venynyt, mutta luulen että nyt kun saa tämän ensimmäisen tarinansa suollettua pihalle on jatkaminen paljon helpompaa. Kerrottavaa olisi niin paljon, että kirjoitan siitä suosiolla useammassa päivityksessä, sillä luulen että te lukijat pysytte kärryillä elämäni kulusta paljon paremmin kun en tee mitään kilometripostauksia.

Ensiksi pitäisi tehdä varmaan pienimuotoinen esittely itsestäni niille, jotka eivät minua tunne: Olen siis Maiju, 27-vuotias 3. vuoden restonomiopiskelija Seinäjoen Ammattikorkeakoulusta. Lähdin ERASMUS-opiskelijavaihtoon University of Wolverhamptoniin, Britanniaan lukukauden ajaksi (tammi-toukokuu). Oon vähän tälläinen oman tieni kulkija, joka ei ikinä kärsi tylsästä elämästä  tai välty kommelluksilta :D

Lähtötunnelmia Helsinki-Vantaalta.

Vaihtoon lähteminen on ollut mulla haaveena jo oikeastaan yläasteelta saakka, ja viime syksynä avautui sitten viimeinkin sellainen vaihe elämässä, että sain täydellisen tilaisuuden karistella Suomen pölyt jaloistani hetkeksi ja suunnata kohti uusia tuulia. Tämäkään homma ei kyllä mennyt ihan alusta alkaen suunnitelmien mukaan, sillä alkuperäinen suunnitelmani oli lähteä tekemään työharjoittelua Espanjan lämpöön pakoon Suomen talvea, mutta erinäisten sattumien kautta päädyin kuitenkin vaihto-oppilaaksi Britanniaan.

Vaikka Britannian onkin sivistynyt maa, ja täällä on monta asiaa mistä pidän enemmän kun Suomessa (esim. siitä että baarit on 6 asti aamulla auki), tuntuu että tietyissä asioissa nämä ihmiset täällä elää vielä ihan kivikaudella. Tämän 3 viikon aikana on tullut ikävä ainakin jo äitiä, saunaa, salmiakkivodkaa, ruisleipää, suklaata, raejuustoa, karjalanpiirakoita ja munavoita, vesihanoja,  tiskiharjaa, astiankuivauskaappia, Abloyn avaimia ja vessan pistorasioita.

Tässä siis erittäin hyvä esimerkki tästä kivikautisuudesta: Mun kylppärin lavuaarin hanat joista toisesta tulee tulikuumaa ja toisesta jääkylmää vettä.

Tämän 3 viikon aikana olen ehtinyt jo vierailemaan Lontoossa, Stratfordissa ja tietysti täällä Wolverhamptonissa. Ensi maanantaina olisi tarkoitus lähteä koulun järjestämälle matkalle Manchesteriin, ja Britannian toiseksi isoin kaupunki Birminghamkin on vaan 15 minuutin junamatkan päässä. Teen näistä reissuista, ja matkustamisesta Britanniassa ylipäätänsä oman postauksensa myöhemmin.

British Museum

Tyypillinen brittiruoka: Fish & Chips majolla ja herneillä.

Näillä paikallisilla on erittäin suuria ongelmia lausua saati kirjoittaa mun nimeä oikein vaikka tavaisin sen.

Kai jokaisen Briteissä matkustavan kuuluu ottaa yksi puhelinkoppikuva :D

Täältä on löytyny myös uusia, ihania kavereita ympäri maailmaa!